![]() |
||
Pursiseuran pilkkikilpailut 28.2.2009 Tänä vuonna aurinkoinen sää suosi pilkkikilpailuamme vaikka pakkastakin oli toista mittarillista. Kilpailijoita ja auringon palvojia saapuikin ennätys määrä noin 80 henkeä ja kotieläimet päälle. Sjöblomin Arja oli hoitanut kahvi ja pulla puolen kuntoon, Heleniuksen Juha toimi Grillimestarina. Edellisenä iltana Pekka, Mikko ja Juha olivat hoitaneet saunalle peruslämmön, Mikko kurvaili traktorilla taitavasti jäälle parkkipaikan ja luistinradan sekä Äijöjen rannasta tien. Näin oli helppo aloittaa lauantaiaamuna kilpailijoiden vastaan otto klo 10.30. Klo 11.00 ampaisivat pilkkijät kairaamaan reikiään ja muut käyttivät hyväkseen buffettia, nauttivat säästä ja keskustelivat toistensa kanssa. Kun tuli aika lopettaa kilpailu klo 13.00, saapuivat pilkkijät saunalle nauttimaan lämpimästä kahvista ja makkaroista. Kun saaliit oli punnittu purjehdusjohtaja Ari Hilden luki tulokset jotka selviävät alempaa. Tämän jälkeen suoritettiin palkintojen jako sekä arpajaisten arvonta. Heleniuksen Jemina ja Koskelan Emma olivat kiertäneet ympäri jäätä ja saaneet selvästi parhaimman saaliin. Vaikka pakkanen ja tuuli kylmäsivätkin tyttöjä, sisukkaasti he kiersivät pilkkijältä toiselle. Suuret kiitokset tytöille, kiitokset myös kaikille arpoja ostaneille. Mutta jos ostettiin arpoja kyllä oli palkintojakin, arvonta venähti ja aurinkokin hylkäsi meidät ja osa arpoja ostaneista lähti kesken kotiin mutta onneksi aina löytyi joku joka toimitti voitot heille. Haluan kiittää kaikkia seuralaisia sekä heidän ystäviään jotka tulivat ulkoilemaan runsaslukuisina. Sekä ennen kaikkia Arjaa, Mikkoa, Juhaa, Pekkaa ja kaikkia jotka järjestivät tämän tapahtuman. Kiitos teille kaikille. T. Ari Hilden Pilkkikilpailun tulokset |
||||||||||
Venetsialaiset 28.8. Hyrskyniemessä lauantaina 28.8. klo 21.00-01.30! |
||||||||||
Onkikisa 2010. Tulokset löytyvät Tiedotteista. |
||||||||||
Miesten sarja: 1. Sundvall Riku Saalis: 390 g 2. Eklund Rami 160 g 3. Liljekqvist Kimmo 110 g 4. Hovi Matti 100 g 4. Liljeqvist Taisto 100 g 5. Sundvall Harry 80 g 6. Viljanen Riku 10 g 7. Ilkka Esa 5 g |
Naisten sarja: 1. Ovaska Elina 180 g 2. Keskinen Hilkka 170 g 3. Liljeqvist Sanna 100 g 4. Vihermaa Merja 10 g Lasten sarja: 1. Sluyts Jerika 90 g 2. Suni Hanna 10 g |
|||||||||
Kuvagalleria |